ÄmJii kirjoitti:
Vaikea sanoa, tuleeko tuonne elämää, mutta en allekirjoita sitäkään, että alue olisi liian väljä. Töölönlahden ympäristöön kuuluu tietty tilan tunne, jota ei mielestäni pitäisi tukkia.
Juu, olen kyllä samaa mieltä. Elämää on puuttunut useinkin byrokratiasta tms. johtuen, ei sinänsä mittakaavan takia. Taannoin puistosta mm. poistettiin suosittu kahvila, kun vaaditun vesijohdon järjestäminen oli jotenkin ylivoimaista. Finlandiatalon paraatipuoli on ollut epämääräisenä parkkipaikkana nyt 40 vuotta.
Toteutettava suunnitelma on kyllä näkemistäni paras ainakin Saarisen Suur-Helsingin jälkeen. Onneksin Aallon suunnitelman liikennejärjestelyjä ei ruvettu sellaisenaan toteuttamaan, vaikka parkkilaitokset ja kulttuurirakennusten rivistöhän on nyt toisessa muodossa rakennettukin.
Suomessa ovat vaan aika monesti lahden eteläpäähän suunnitellun kokoiset puistot jääneet pöpeliköiksi, mutta tuolla paikalla jalankulkuliikenne tulee olemaan sitä luokkaa, että kaupunkielämää todella voi saada keskittymään. Sanomatalon kahvilan paikka muun muassa paranee aika monta pykälää. Uusi kirjasto on tietysti avainasemassa. Sillä voi pilata paljonkin, jos rakennuksesta tulee huti.