Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä henkka
#45968
Kuva

Tays Keskussairaalan uudistamisohjelmassa on päästy vaiheeseen, jossa on linjattu uudisosien rakentamista ja toimintojen sijoittelua uudisrakennuksiin. Sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi maanantaina mallin, jossa Keskussairaalan pääsisäänkäynnin puolelle rakennetaan korkea D-siipi nykyisen matalan D-siiven tilalle.

Uusi pääaula ulottuu nykyisen Elämän liekki –taideteoksen alueelle ja taideteos on jatkossa sisätiloissa.

Rakentamisen esisuunnittelun aikana nousi esille kustannusten merkittävä ylitysuhka sekä logistiikkaan ja saavutettavuuteen liittyviä haasteita. Niin ikään alun perin kaavailtu rakennuksen suora pohjamalli arvioitiin käyttäjien kanssa toiminnallisesti huonoksi. Uudella rakentamisvaihtoehdolla on mahdollista tehdä toimivampi pohjaratkaisu.
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/1 ... atso-kuvat

Tays:n omat kaksoistornit, ainakin TAMKilta katsottuna. Noi nauhaikkunat vähän häiritsee. Nykyisessä korkeassa osassa on seinäelementtien mukaan jaotellut ikkunat, joten uudessakin osassa saisi olla yksittäisiä ikkunoita nauhojen sijaan.

Kuva
Avatar
tekijänä henkka
#46033
Täälläkin oli puhetta Yliopistonkadun täydennysrakentamisesta (se parkkipaikka). Suunnitelmat ovat nyt päässeet OAS-vaiheeseen ja siinähän oli mukana kuvia.

Kuva

Kuva

Aika tavallinen, muistuttaa hiukan Finlaysonin uudisrakennuksia Satakunnankadun varrella sekä Tullinaukion uudisrakennusta. Mutta täyttää hyvin aukon. Plussaa tietysti liiketiloista kivijalassa. Tässä parkkipaikka nyt Street Viewissä: http://g.co/maps/qdjvz

http://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?8447

Toinen paikka, jossa täydennysrakennetaan tai korjataan hiukan kaupunkirakennetta, on näköjään Hatanpäällä: Hatanpään valtatien ja Hatanpään puistokujan kulmauksessa. Paikalla on nykyisin hiukan ränsistynyt teollisuusrakennus/pizzeria/kauppa -yhdistelmä. Kulmaus Street Viewissä: http://g.co/maps/mvqbf

Kuva

Sopii hyvin Sarviksen punatiileen mutta hiukan häiritsee tuo pääväylälle suunnattu muuri, joka ennemminkin kehottaa kiertämään kaukaa kuin huokuttelisi kohti Hatanpäätä ja arboretumia.

http://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?8414
Avatar
tekijänä grendy
#46034
Yliopistonkadun täydennysrakentamiseen ei nyt oikein voi kommentoida mitään muuta kuin että ainakin sopii paikalle hyvin ;).. Ei mitään ihmeellistä odotettavissa, perusvarmaa täydennysrakentamista olemassaolevaan korttelirakenteeseen.

Hatanpään täydennysrakentaminen kiinnostaa enemmän kun asui tuon projektin naapurissa ennen. Oikein hienon näköinen hieman kaareva julkisivu! Ehdoton plussa siitä että rakennus sijaitsee suoraan kiinni kadussa eikä hatanpäämaisesti vasta ison parkkipaikan takana! Ihan kun tätä olisi oikein mietitty hmm... Toki toi 5-kerroksinen osa voisi olla kiinni 7-kerroksiessa muodostaen kokonaisen ison sisäpihan, mutta se on jo ehkä vähän liikaa vaadittu. Puolikaskin sisäpiha otetaan vastaan tyytyväisenä :)

YRJAn listoilta löytyi myös muutama Ratinan kauppakeskusta koskeva rakennuslupahakemus, jotain ajoramppeja sun muita. Mutta kysymys herääkin, että kun noista ajoramppien rakennusluvista valitettiin hallinto-oikeuteen tuolloin vuonna ~2008 ja valitukset hylättiin, niin voidaanko noista samoista rakennusluvista valittaa TAAS oikeuteen asti? Nuo rakennusluvat siis raukenivat kun rakentamista ei aloitettu tiettyyn päivämäärään mennessä, eli sen takia uudet hakemukset ovat sisässä nyt. En tiedä oliko rampeista valittaminen kielletty KHO:n asti, mutta sinne asti mikään taho ei valittanut ainakaan koska rakennusluvat olivat lainvoimaiset ensimmäisen valituksen hylkäämisen jälkeen. Nyt joku valitusexpertti voisi tähän kertoa vastauksen :)
tekijänä McLeod
#46038
grendy kirjoitti:Yliopistonkadun täydennysrakentamiseen ei nyt oikein voi kommentoida mitään muuta kuin että ainakin sopii paikalle hyvin ;).. Ei mitään ihmeellistä odotettavissa, perusvarmaa täydennysrakentamista olemassaolevaan korttelirakenteeseen.
Niinpä, mitäpä muutakaan tuohon oikein kehittäisi. Mutta kuten henkka jo kirjoitti, niin ehdoton plussa katutason liiketiloille. Siitähän kulkee vilkas kävelyliikenne ohitse, joten liikkeillä voisi olla tulevaisuuttakin.
grendy kirjoitti:Hatanpään täydennysrakentaminen kiinnostaa enemmän kun asui tuon projektin naapurissa ennen. Oikein hienon näköinen hieman kaareva julkisivu! Ehdoton plussa siitä että rakennus sijaitsee suoraan kiinni kadussa eikä hatanpäämaisesti vasta ison parkkipaikan takana! Ihan kun tätä olisi oikein mietitty hmm... Toki toi 5-kerroksinen osa voisi olla kiinni 7-kerroksiessa muodostaen kokonaisen ison sisäpihan, mutta se on jo ehkä vähän liikaa vaadittu. Puolikaskin sisäpiha otetaan vastaan tyytyväisenä :)
Ihan samoihin seikkoihin kiinnitin tyytyväisenä huomioni. Hatanpään puistokujan puolelle olisi todellakin voinut tehdä yhtenäisen julkisivun ilman tuota aukkoa. Siihen vain perinteinen kaupunkimainen "porttikonki". Olisikohan toivoa, että muuallekin tulisi yhtenäisiä kortteleita? Taitaa olla unelmointia. :D
tekijänä salos
#46041
grendy kirjoitti:Hatanpään täydennysrakentaminen kiinnostaa enemmän kun asui tuon projektin naapurissa ennen. Oikein hienon näköinen hieman kaareva julkisivu! Ehdoton plussa siitä että rakennus sijaitsee suoraan kiinni kadussa eikä hatanpäämaisesti vasta ison parkkipaikan takana! Ihan kun tätä olisi oikein mietitty hmm... Toki toi 5-kerroksinen osa voisi olla kiinni 7-kerroksiessa muodostaen kokonaisen ison sisäpihan, mutta se on jo ehkä vähän liikaa vaadittu. Puolikaskin sisäpiha otetaan vastaan tyytyväisenä :)
Kaavaselostuksen mielipiteissä on tervehenkisiä ajatuksia. Grendy=Ollikainen/Hannikainen? :lol: Ja tietenkin läheinen As. Oy suhtautuu nuivasti. :smt021 Boldaukset :smt023 tai :smt021
Mielipiteet
1. Ollikainen:
- Voisiko aluetta kehittää tehokkaamminkin kuin vain 6-7 kerrosta?
Alue on kuitenkin aivan keskustan välittömässä läheisyydessä. Yksi
tornitalo ainakin alueelle voitaisiin tehdä maamerkiksi joka näkyisi
hienosti Helsingistä Tampereelle päin tultaessa.


- Korttelin kerroskorkeuksia tutkitaan asemakaavoituksen yhteydessä
ottaen huomioon ympäröivä kaupunkikuva ja uuden rakentamisen
sovittaminen jo olemassa oleviin naapurirakennuksiin.


2. Hannikainen:
- On korkea aika kaavoittaa tämä keskustan tuntumassa sijaitseva
alue uudelleen. Nykykäyttö on häpeällistä. Suunnittelun hyvänä
lähtökohtana on tehdä kaikki juuri päinvastoin kuin 1990-luvulla
kaavoitetun Hatanpään osalta. Silloin tehdyt kaavoitusvirheet on
vihdoin myönnettävä. Käytännössä siis rakennukset tulee sijoittaa
Hatanpään valtatiehen liittyväksi, ei todellakaan niin että tien ja rakennusten
välissä ovat lähiömäisesti laajat pysäköintikentät.
Kaupunkikuvallisesti
parhaaseen ratkaisuun päästään kun rakennusmassa
on yhtenäinen Hatanpään valtatiehen ja Hatanpään puistokujan
nurkkauksessa. Rakennusoikeutta on tarpeen sallia runsaasti
ja suosia umpikorttelirakennetta.
- Rakennusten minimikorkeudeksi on määrättävä vähintään VII ja
alueen maamerkiksi korkeimman osan kohdalla XII-XV.


- Asemakaavamuutoksen tavoitteena on tutkia tontin nykyistä tehokkaampaa
rakentamista. Kaavamuutoksen yhteydessä katualueen
käyttämätön osa liitetään osaksi asuinkorttelia, jolloin mahdollistetaan
rakennusten rakentaminen kiinni Hatanpään valtatiehen.
- Korttelin kerroskorkeuksia tutkitaan asemakaavoituksen yhteydessä
ottaen huomioon ympäröivä kaupunkikuva ja uuden rakentamisen
sovittaminen jo olemassa oleviin naapurirakennuksiin.


3. As. Oy Hatanpään Piha-Sarvis:
- As. Oy Hatanpään Piha-Sarvis taloyhtiön hallitus on tutustutut osallistumis-
ja arviointisuunnitelmaan. Hallitus on käynyt 10.8.2011 tutustumassa
kaavaa koskeviin alustaviin rakennussuunnitelmiin rakennuttaja
YH Länsi Oy:n tiloissa. Piha-Sarvis suhtautuu lähtökohtaisesti
myönteisesti ehdotettuun kaavamuutokseen, sikäli kun
kaavamuutos noudattaa maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämää
elinympäristön viihtyvyyden ja rakennetun ympäristön vaalimisen
vaatimusta.
- Alueen kaavoitusta laadittaessa huomiota tulee kiinnittää alueen
yhdyskuntarakenteen eheyteen, erityisesti palvelujen saatavuuteen.
Hatanpään puistokujalla sijaitseva vähittäistavarakauppa on
välttämätön lähialueen asukkaille. Myös pienimuotoisen ruokaravintolatoiminnan
säilyttäminen on tärkeää. Palveluiden keskittäminen
Hatanpään puistokujalle on ollut voimassa olevan kaavan tarkoitus.
Nykytilannetta ei tule huonontaa kaavamuutoksella.
- Hyvään elinympäristöön kuuluvat myös sosiaaliset ja toiminnalliset,
elämän laatuun ja elinolosuhteisiin vaikuttavat tekijät. Alustavien
suunnitelmien mukaan suunnitelmissa on rakentaa 6-kerroksinen
asuintalo hyvin lähelle Piha-Sarviksen tontin rajaa. Piha-Sarvis on
4-kerroksinen huomattavan pienikokoinen kerrostalorakennus. Mikäli
lähietäisyyteen rakennetaan 6-kerroksinen kerrostalo, talo tulee
varjostamaan Piha-Sarviksen julkisivun kokonaisuudessaan luonnonvalolta.
Korkea ja massiivinen rakennus huonontaisi merkittävästi
Piha-Sarviksen asukkaiden elinolosuhteita ja elämän laatua.

Piha-Sarvis ehdottaa alustavan jo esitetyn suunnitelman sijaan, että
kaavamuutoksessa rakentamisen painopiste sijoitetaan Hatanpään
valtatien läheisyyteen ja kaava-alueen koillisosaan. Alustavissa
suunnitelmissa esitetty sisäpiha-alue voitaisiin sijoittaa esimkerkiksi
Piha-Sarviksen läheisyyteen. Toissijaisesti Piha-Sarvis ehdottaa,
että 6-kerroksisen asuintalon sijaan Piha-Sarviksen läheisyyteen
rakennettaisiin korkeintaan 3-kerroksinen asuintalo.
Piha-
Sarvis esittää myös, että asiassa tulisi tehdä selvitys suunniteltujen
rakennusten aiheuttamasta varjostuksesta ja sen vaikutuksesta
alueen elinympäristöön ja yhdyskuntarakenteeseen.

- Merkitään tiedoksi.
- Vähittäistavarakaupalle on tarkoitus järjestää uudet tilat rakennettavassa
korttelikokonaisuudessa. Liiketilan rakentamisen vähimmäismäärä
osoitetaan kaavamääräyksellä. Kaava mahdollistaa
palvelumuotoisen senioriasumisen yhteyteen toteutettavan myös
muita ympäröiviäkin asuinkortteleita hyödyttäviä palveluita ja liiketiloja.
- Kaavaluonnosvaiheeseen kehitetyissä alustavissa rakennussuunnitelmissa
Piha-Sarvista lähinnä olevien rakennusmassojen kerroskorkeutta
on laskettu, ja länsireunalle ajateltu pysäköintialue on
muutettu istutettavaksi alueeksi. Suunniteltujen rakennusten etäisyydet
Piha-Sarvikseen (lähimmillään n. 35 metriä) vastaavat Hatanpään
puistokujan eteläpuolella olevien rakennusten keskinäisiä
etäisyyksiä (lähimmillään n. 30 metriä). Huomioitavaa on samalla,
että kaavamuutosalue sijaitsee Piha-Sarviksen itäpuolella varjostaen
näin ollen Piha-Sarvista ainoastaan aamuaikaan. Esimerkiksi
Piha-Sarviksesta suoraan etelään Hatanpään puistokujan toisella
puolella sijaitseva rakennus sijaitsee Piha-Sarviksesta vain n. 30
metrin etäisyydellä varjostaen piha-alueita pidemmän aikaa päivällä.
Kaavaluonnoksen yhteyteen laaditaan mielipiteen mukaisesti
tutkielma uusien rakennusten varjostuksista
.
Avatar
tekijänä grendy
#46044
salos kirjoitti: Kaavaselostuksen mielipiteissä on tervehenkisiä ajatuksia. Grendy=Ollikainen/Hannikainen? :lol: Ja tietenkin läheinen As. Oy suhtautuu nuivasti. :smt021 Boldaukset :smt023 tai :smt021
Kato vaan.. enpäs muistanutkaan että olin jo aiemmin tohon jotain kommentoinut, eli Ollikainen täällä vaan terve ;)

EDIT: Muuten noita havainnekuvia kun kattelee tarkemmin nini miks niissä ei oo ikkunoita?! Pakko olla joku rendauksen ominaisuus koska eihän toi Hatanpään valtatien puoli _voi_ olla pelkkää tiilimuuria yksinkertaisesti? Ei voi..... missään en yhtään ikkunaa nää vaikka mistä kulmasta katsois, pelkkiä parvekkeita muilla sivuilla. Kauhee tiilimuuri siis tulee jos ei oo ikkunoita :D
tekijänä sjt
#46092
grendy kirjoitti:
salos kirjoitti: Kaavaselostuksen mielipiteissä on tervehenkisiä ajatuksia. Grendy=Ollikainen/Hannikainen? :lol: Ja tietenkin läheinen As. Oy suhtautuu nuivasti. :smt021 Boldaukset :smt023 tai :smt021
Kato vaan.. enpäs muistanutkaan että olin jo aiemmin tohon jotain kommentoinut, eli Ollikainen täällä vaan terve ;)
Myös naapuritalon nimbyttäjä ilmoittautuu paikalle :D

Sen verran voisin avata mielipiteemme taustoja, että meillä ei ole minkäänlaista intressiä säilyttää sitä nykyistä ko. tontilla sijaitsevaa mörskää ja sinällään kaavamuutos on tervetullut. Olen nähnyt alkuperäisen suunnitelman (versio 1) siitä, mitä tuohon haluttiin rakentaa ja siitä emme olisi valittaneet vaan päinvastoin! Kaavamuutokseen jättämäämme mielipidettä on editoitu aika rankalla kädellä ja myös siinä olleet viittaukset ja kuvaukset tästä aikaisemmasta suunnitelmasta on poistettu. Sieltä täältä poimitut ja samoin myös poistetut kappaleet ja lauseet antavat ehkä hiukan vaillinaisen kuvan siitä, mitä mielipiteellämme tavoittelimme.

Siinä aikaisemmassa suunnitelmassa kyseisen tontin keskustaa lähinnä olevassa kulmassa Hatanpään valtatien varrella oli muistaakseni 14 kerroksinen torni, joka olisi ollut hieno maamerkki. Loppuosa talosta laski vähitellen korkeudessa siten, että meidän edessämme se olisi ollut 3 kerrosta. Lisäksi kortteli oli umpinaisempi. Valitettavasti minulla ei ole lupaa lähettää tätä kuvaa teille nähtäväksi, mutta grendyn toive maamerkistä olisi siinä toteutunut hienosti ja se olisi meidänkin mielestämme parantanut koko aluetta ja sopinut kauniisti naapuriimme. Kuulemani mukaan tämä suunnitelma kariutui julkisen puolen henkilövaihdosten takia, edellinen päättäjä siis olisi hyväksynyt, mutta uusi ei.

Tämä nyt esitettävä suunnitelma (versio 3) eroaa siitä, josta lausuimme mielipiteemme (versio 2) siten, että meidän kohdallamme on enää 5 kerrosta alkuperäisen 6:n sijasta. Siinä mielessä tämä on parempi, mutta alkuperäiseen verrattuna melko tylsä ja meidän kannaltamme ei kovin toivottava. Kun seisoo meidän talomme edessä ja kuvittelee siihen suunnitellun kaltaisen 6-kerroksisen muurin, joka korvaa aiemmin "tyhjän" tilan ja tuo siihen 50 paria uusia ikkunastasi sisään tuijottavia silmiä, on siitä vähän vaikea innostua. Tontin toiseen päähän saisivat rakentaa vaikka 10 kerrosta tai enemmän koska sillä ei olisi vastaavaa vaikutusta. Toinen meille mieluisa vaihtoehto olisi ollut umpikorttelin rakentaminen siten, että me olisimme olleet siinä yhtenä sivuna. Tässäkin mallissa muut kolme sivua olisivat saaneet olla korkeampia.
Avatar
tekijänä grendy
#46098
^Jahas tervetuloa :)

Oon kyllä siinä mielessä kaupungin puolella tässä että etäisyys on "ihan tarpeeksi" tuohon uuteen rakennukseen teidän talosta, ja kun ottaa vielä huomioon ilmansuunnat niin tosiaan mitään varjostusta kämppiin ei kyllä pääse syntymään. Toki ymmärrän että perseestähän se on että "näkymät" menee (varmasti erittäin rumat mutta kuitenkin avarat), mutta oikeesti jos jokaista taloyhtiön toiveita kuunneltaisiin tuossakin tapauksessa niin rakennus sijaitsisi keskellä tonttia massiivisten parkkipaikkojen rajaamana... Sillä saataisiin rakennukset mahdollisimman kauas toisistaan ja niinkun kaikki tiedämme niin ei sekään mikään viihtyisä ratkaisu oo. Mutta nää on näitä asioita joista ei voi kun taistella jokainen tietysti omalla mielipiteellään ;)

Harmi kun tota tornivaihtoehtoo ei oo missään vaiheessa ollut julkisuudessa :(
tekijänä sjt
#46104
Se talojen välinen etäisyys lienee pienin mahdollinen, koska siinä välissä oleva parkkipaikka on oikeasti kartoissa tie ja siihen on sitten lisätty ne vaaditut pari metriä kun ihan kiinni tiehen ja meidän parkkipaikkoihin ei voi oikeasti rakentaa. Epäilen, että se kuudes kerros hävitettiin siitä meidän edestä, koska tehtyjen varjostuskuvien perusteella voisi arvioida, että se olisi oikeasti jo varjostanutkin hiukan meitä. Sinällään tuo viimeisin versio on ihan ok.

Ja tottahan se on, että jos näissä asioissa haettaisiin yhteisymmärrystä niin mitään ei koskaan rakennettaisi minnekään. Lähinnä tässä häiritsee se, että kun on nähnyt ne edelliset suunnitelmat, jotka olivat parempia kaikilla tavoilla ja jotka olisivat olleet meidänkin puolesta tervetullut muutos, tuntuu tämä nykyinen lähinnä kettuilulta. Kuten sanoit, tonttien keskelle rakentaminen ei sekään oikeasti toimi, mutta uskaltaisin kyllä väittää, että tässä tapauksessa tiettyjen asuntojen myynti saattaa muodostua rakennuttajallekin ongelmaksi, etäisyys kun on sama molempiin suuntiin... On se ihme, että kun kokonaisneliömäärä on sama, pitää kaupungin saada vaihdettua suunnitelmaksi sellainen, josta todennäköisimmin saadaan aikaiseksi valituskierre :) Siinä kun ei oikeasti ole voittajia ollenkaan.
tekijänä Janne76
#46266
Taas vauhdikas arkkitehtien visio Tampereelle: Juoksurata Ratinan kattojen ylle!

Tampereen Ratinan alueelle saattaa tulevaisuudessa nousta mielikuvituksellinen asuinalue, jonka keskeinen osa, käärmeen tavalla mutkitteleva serpentiinitalo, tuo mieleen jotkut Barcelonassa olevat arkkitehti Antonio Gaudín surrealistiset luomukset tai Pariisin uskaliaimmat arkkitehtien kokeilut.

Työväenmuseo Werstaan auditoriossa alkoi keskiviikkona kello 11 tiedotustilaisuus, jossa julkistettiin rakennustoimisto Pohjola Oy:n ideoiman ja järjestämän arkkitehtikilpailun voittaja. Kilpailu on järjestetty Tampereen kaupungin luvalla, mutta se ei sido eikä velvoita kaupunkia mihinkään.

Kilpailuun kutsuttiin mukaan neljä arkkitehtitoimistoa: suomalainen, tanskalainen, saksalainen ja ruotsalainen.

Kilpailun voittajaksi julistettiin tanskalaisen arkkitehtitoimiston BIG:n suunnitelma The Red Line, Punainen viiva.

Sen mielenkiintoisin, hämmentävin ja varmasti ristiriitaisia mielipiteitä nostattavin osa on Ratinan stadionin ja Ratinansillan väliin nouseva ja eri tasoissa mutkitteleva asuinrakennus, serpentiinitalo. Kerroksia rakennuksessa on kahdesta kymmeneen, ja sen kattoja kiertää kaikelle kansalle avoin, väriltään punainen juoksurata.

Serpentiinitalon ensimmäisessä kerroksessa on julkisia tiloja, kuten kahviloita, toimistoja ja kulttuuritiloja. Muut kerrokset on varattu asunnoiksi. Sisäpihalla on iso puistotila.
Kolmiosainen suunnitelma

Tanskalaistoimiston suunnitelmassa on kolme osaa.

Serpentiinitalon ohella kaksi muuta ovat Ratinan suvannon reunalle stadionin kupeeseen nousevat seitsemän eri korkuista asuintaloa. Kerroksia rakennuksissa on 6–13. Katutaso on omistettu kahviloille ja kulttuuritiloille, muut kerrokset on varattu asunnoille. Asuintalojen katoilla on viheriloja: yksityisiä puutarhoja ja kattoterasseja. Niiltä avautuvat huikeat näkymät kohti kaupungin keskustaa ja etelään.

Suunnitelman kolmas osa on Ratinan stadionin etelänpuoleisen katsomon suuntainen hybridirakennus, joka yhdistää uuden rakennetun alueen linja-autoaseman ja stadionin päädyn väliseen ostoskeskukseen. Hybriditalossa on lasiset seinät, jotka paljastavat mitä sen sisällä sijaitsevissa kaupoissa, toimistoissa ja kulttuuritiloissa tapahtuu.
Yhdistää urbaanin keskustan vihreään Eteläpuistoon

Tanskalaisarkkitehtien mukaan suunnitelmassa on pyritty ennen kaikkea ottamaan huomioon se, että suunniteltavalla lähes viiden hehtaarin alueella on merkittävä rooli Tampereen keskeisessä kaupunkikuvassa. Se yhdistää urbaanin kaupunkialueen luontomaiseen ympäristöön eli Ratinansillan jälkeen avautuvaan Eteläpuistoon ja Pyynikkiin.

Uuden suunnitelman eri alueet yhdistetään toisiinsa puisella kävelytiellä, joka jatkuisi Ratinansillan ylitse kohti Eteläpuiston ja Pyynikin viheralueita.
http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/11947 ... ylle+.html
Avatar
tekijänä grendy
#46268
^Kiinnostava visio... Toisaalta kun Eteläpuistostakin valitetaan jo aivan hulluna vaikka siitä ei ole edes mitään arkkitehtiehdotusta olemassa niin aivan varmana tämä kokee saman kohtalon kun Ratinanniemen puisto tuhottaisiin :D..

No, ehkä oon jopa vähän sen kannalla että ei tuota puiston osaa tarvis kyllä rakentaa. Stadionin parkkipaikan voisikin rakentaa ja vielä mahd korkeasti (not gonna happen).
  • 1
  • 76
  • 77
  • 78
  • 79
  • 80
  • 152