Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Sasu K
#7144
Petitin talosta:

Joo, minustakin ympäristö- ja rakennuslautakunnassa on ihan fiksua porukkaa. Yleensä kannattaa ensin perehtyä asiaan ja tehdä päätös vasta sitten. Tamperelaista kaupunkisuunnittelua on joskus tehty päinvastaisessakin järjestyksessä tunnetuin tuloksin.

Yrla:n kokouksessa olivat paikalla rakennuksen suunnitteleva arkkitehti ja Tampereen kaupunkikuva-arkkitehti, jotka esittelivät suunnitelmia lautakunnan jäsenille. Nyt on otettu kahden viikon tuumaustauko, jotta jäsenet voivat perehtyä suunnitelmaan. Tietävät sitten ainakin, mille ovat lupaa antamassa. Ei siihen kai sen suurempaa dramatiikkaa liity. Näitä pöydälle jättämisiä tehdään lautakunnissa harva se kokous. Ei ole kyse siitä, etteikö rakennuslupaa annettaisi.

Tuskinpa uuden rakennuksen liiketiloista on vielä tehty ensimmäistäkään vuokrasopimusta. Rakennus valmistuu vasta puolentoista vuoden päästä. Nykyiset liikkeet tuskin palaavat, sillä vuokrataso nousee selvästi.
tekijänä late-
#7152
Sasu Karjalainen kirjoitti: Näitä pöydälle jättämisiä tehdään lautakunnissa harva se kokous. Ei ole kyse siitä, etteikö rakennuslupaa annettaisi.
Näinpä. Täytyy muistaa, että lautakuntien jäsenille maksetaan vain kokouspalkkioita, joten he käyvät ihan normaaleissa töissä. Silloin ei aina ole aikaa perehtyä asioihin kunnolla ennalta (vaikka pitäisi olla) ja ne tulevat vastaan ensimmäistä kertaa kokouksessa. Tästä syystä usein vähänkin isommat asiat jätetään pöydälle, jotta niihin ehditään tutustua ja tarvittaessa keskustella oman ryhmän sisällä lijauksista.

Jos lautakunta suhtautuisi erityisen negatiivisesti ehdotukseen, se palautettaisiin heti uuteen valmisteluun. Sellaista ei kovin usein taida käydä.
Avatar
tekijänä 16valve
#7183
grendy kirjoitti:Kuva
Tässä purettava talo, vrt. yläkuva. Niinkuin näkyy, kaikki liikkeet on jo lopetettu ja talon kunto on todella surkea. Pisteenä iin päälle edesmenneen Pizzerian rikottu ikkuna..
Kuva
Avatar
tekijänä grendy
#7418
Petitin talo puretaan
27.09.2006
Tampereella Hämeenkatu 31:ssa sijaitseva nk. Petitin talo väistyy seitsemänkerroksisen talon tieltä. Tampereen ympäristö- ja rakennuslautakunta päätti rakennusluvasta tiistaina.

Vanhan talon purkaminen alkaa loka-marraskuussa. Hämeenkatu 30:ssa sijaitsevan Kino-Palatsin muutos ravintolaksi taas jätettiin jo toistamiseen pöydälle.

Mm. museovirasto on vastustanut sisätilojen muutosta, ja ravintolan melu on herättänyt huolta.
Noniin! Lähteehän se siitä :)
Avatar
tekijänä grendy
#7447
Kuva
Kekkosentien tunneli etenee
28.09.2006
Tampereen Rantaväylän tunnelialueen asemakaavoitus ja tiesuunnitelman teko on käynnistymässä.

Kekkosentien pitkä tunneli sijoittuu Naistenlahden ja Santalahden välille ja alueelle laaditaan maanalainen asemakaava.

Tunneliin on kaavailtu kolme kaistaa kumpaankin suuntaan ja kummankin suunnan ajoradat olisivat omissa tunneleissaan. Tunnelin päihin on suunniteltu eritasoliittymiä. Idästä keskustaan tulisi uusi yhteys Ratapihankadun kautta.

Kekkosentien tunnelin kaavojen osallistumis-ja arviointisuunnitelma on asettu nähtäville.
Homma etenee, buenoa :)
tekijänä ultrix
#7461
Tuon Paasikiven-Kekkosentien tunneliprojektin totetutus tulisi minusta ajoittaa vasta TASE 2025-joukkoliikennehankkeen toteutuksen jälkeen.

Houkutellaan ensin väki ruuhkista kiskoilla kulkevaan joukkoliikenteeseen, ennen kuin annetaan autoilijoille ruuhkattomuuden ihanuus. Tuo tunneli on nykyisellään varsin kestämätön hanke, en usko autoilun nauttivan enää 30 vuoden päästä nykyisenlaista suosiota, ainakaan öljypohjaisena. Vaihtoehtoiset polttoaineet odottavat kunnollista läpimurtoa, teknologia on keskeneräistä, eikä ihmisiä tietääkseni kiinnosta istua ruuhkassa (jotka eivät tunnelin myötä poistu, siirtyvät vaan muihin pullonkauloihin) muuta kuin pakosta: raideliikennehankkeet siis käyntiin ensin.

ultrix on puhunut.
Avatar
tekijänä 16valve
#10031
Kävin tänään kuvailemassa entisen Petitin talon tonttia. Tähän rakentuu As Oy Tampereen Westend (Hämeenkatu 31).

Kuva

Kuva

Kuva

Naapuritalon seinästä paljastui hieno vanha liikemainos.
Kuva

Tontti Hämeenkadulle päin
Kuva
tekijänä jusa-masa
#10032
Naureskelin itsekseni muutama viikko sitten tota petitin talon takaa paljastunutta mainosta. Että oikein tupakka ja herrainvaatetusliike. :D
Avatar
tekijänä 16valve
#10361
Aamulehdessä oli tänään että Mikontalo remontoidaan
Mikontalon väki evakkoon 12 miljoonan remontin alta
Tampereen Hervannan maamerkki, Insinöörinkadulla sijaitseva 12-kerroksinen opiskelijatalo Mikontalo peruskorjataan. Remontti alkaa kesäkuun alussa D-rapusta alkaen ja etenee rappu kerrallaan. Valmista pitäisi olla heinäkuuhun 2009 mennessä.

Korjauksen kustannusarvio on 12 miljoonaa euroa. Sillä saadaan isoon taloon lisää ilmettä ja valoisuutta, lupaa Mikontalon omistavan Tampereen seudun opiskelija-asuntosäätiön Toasin toimitusjohtaja Timo Lehto.

- Talossa uusitaan esimerkiksi keittiöt, märkätilat ja hissit, Lehto sanoo.

Pahimmillaan remontti tyhjentää kahden rapun asukkaat kerrallaan. Asukkaat sijoitetaan Toasin kohteisiin eri puolilla kaupunkia.

- Talossa asuu paljon ulkomaalaisia opiskelijoita. Heitä asutetaan remontin ajan kaksi yhteen asuntoon.

Lehto perustelee ulkomaalaisten pakkokimppa-asumista sillä, että useimmat ulkomaalaiset opiskelijat asuvat Tampereella vain muutaman kuukauden.

Suomalaisille opiskelijoille etsitään väliaikaisasuntoja esimerkiksi uusista Peltolammin opiskelija-asunnoista.

Vuokrat nousevat 10 euroon neliöltä
Mikontalo on Toasille iso taloudellinen ponnistus, ja se näkyy myös vuokrissa. Vuokrataso nousee Lehdon mukaan Toasin keskitasolle.

- Vuokrat tulevat olemaan 7,5-10 euroa neliömetriltä.

Mikontalon urakka on kilpailutettu niin sanotulla ranskalaisen urakan tarjouskilpailulla. Siinä Toas määritteli urakan tavoitteet, lopputuloksen ja hinnan. Urakkakilpailun voittanut Rakennusliike Palmberg Oy vastaa urakan suunnittelusta ja toteuttamisesta Toasin asettamalla urakkahinnalla.

Lehto pitää 12 miljoonan euron remonttihintaa kohtuullisena.

Verrattuna Toasin edellisiin remontoituihin taloihin - Väinölä ykköseen ja Väinölä kakkoseen - Mikontalo kunnostetaan selvästi halvemmalla. Niiden remontti maksoi 1 100-1 200 euroa neliömetriltä, Lehto muistuttaa.

- Jos Mikontalo tehtäisiin Väinölän hinnoilla, se maksaisi yli 20 miljoonaa euroa.

Opiskelijamäärien nousu siirsi remonttia
Mikontalon remonttia suunniteltiin jo yli kymmenen vuotta sitten. Vuonna 1993 järjestettiin opiskelijakilpailu, jolla haettiin ideoita peruskorjaukseen. Tuolloin opiskelijat toivoivat soluasuntojen muuttamista väljemmiksi ja mukavammiksi asunnoiksi.

Peruskorjauksessa toiveita vihdoin kuullaan, sillä taloon tehdään yksiöitä, solukaksioita ja -kolmioita sekä perheasuntoja. Osa asunnoista saa ranskalaiset parvekkeet.

Lehdon mukaan vuosikymmenen takaisia suunnitelmia on trimmattu hieman. Esimerkiksi 300 neliömetrin kuntosali tehdään talon alakertaan, kun vanhoissa suunnitelmissa kuntoilijat olisivat treenanneet rakennuksen katolle tehdyssä salissa.

- Silloinen remontti jäi tekemättä, kun rahoituksesta jäi puuttumaan seitsemän miljoonaa markkaa. Lisäksi vielä opiskelijamäärät olivat nousussa, joten siihen saumaan ei voitu vähentää asuntopaikkoja, toisin kuin nyt, kun opiskelijamäärät ovat laskussa, Lehto sanoo.

Nyt uusimatta jäävät putkistot ja julkisivu. Lehdon mukaan tehdyt kuntokartoitukset osoittavat, että nykyisillä putkilla ja julkisivulla pärjätään vielä 10-15 vuotta.

Ahdasta, ankeaa ja pahan makuista vettä
- Kun tulimme Mikontaloon, olihan tämä aika askeettinen. Pieni häkeltyminen siinä kieltämättä oli. Vuokra on kyllä sitten hyvä bonus, pohtii Mikontalon C-rapussa asuva Matias Becker. Hän istuu kaksoisveljensä Kalle Beckerin soluasunnon keittiössä Mikontalon D-rapussa.

Tampereen teknillisessä yliopistossa automaatiotekniikkaa ensimmäistä vuottaan opiskelevat veljekset pitävät Mikontalon soluasuntoja periaatteessa ihan kelvollisina, mutta parannettavaakin löytyy.

- Minulla ei ole pakastinta, pelkkä jääkaappi. Ja kesällä asunto on hirvittävän kuuma, kun ilmanvaihto on onneton, Matias Becker kertoo.

- Putket ovat vanhoja. Vesi maistuu pahalle, Kalle Becker lisää.

Myöskin oleskelutilat ja muut yhteiset tilat ovat veljesten mielestä turhan karut ja pienet. Mikontalon legendaarinen maine opiskelijoiden remupaikkana hymyilyttää miehiä.

- Onhan täällä joskus lauantai-iltana ääntä ja elämää. Mutta on muutenkin: tuossa alhaalla on lastentarha ja lentokoneet lentävät tässä matalalla, viidennessä kerroksessa asuva Kalle Becker huomauttaa.

Lähtö on lähellä
Tieto tulevasta remontista ei Beckereitä hetkauta. Suunnitelmissa on joka tapauksessa muutto muualle. Remontin takia häätölapun jo saanut Kalle Becker muuttaa jo maaliskuussa isonveljen tyhjilleen jäävään asuntoon. Molemmilla on heinäkuussa lähtö varusmiespalvelukseen, joten asuntotilanteen suhteen tähtäin on jo paljon kauempana. Kumpikaan ei aio armeijan jälkeen Mikontaloon palata.

- Laitoimme justiinsa Toasille hakemuksen kaksiosta. Se olisi myös kotiväen kannalta parempi ratkaisu, että me asuttaisiin yhdessä paikassa.

Mikontalossa asuu paljon ulkomaalaisia opiskelijoita. Osa asuu muutaman kuukauden, osa koko lukuvuoden. Puolalainen Peter Rabeko on asunut syksystä asti Mikontalossa. Hänen mielestään talo on ankea, mutta toukokuussa Puolaan lähtevä Rabeko suhtautuu tilanteeseen rennosti.

- Ilmapiiri on hyvä, Rabeko kehuu.

Mikontalo

Suomen suurin opiskelijatalo.

Rakennettu vuosina 1978-1980.

Asuntopaikkoja 768. Asuntoja 288. Asunnot perhekaksioita ja

-kolmioita sekä solukaksioita ja

-kolmioita.

Neljä porrasta, 12 kerrosta. Asuinpinta-ala 17 400 neliömetriä.

Remontti vähentää noin sata asuntopaikkaa, kun asuntoja muutetaan yksiöiksi.

Talossa uusitaan sisältä käytännössä kaikki paitsi putkistot. Esimerkiksi keittiöt, märkätilat, yhteiset tilat uusitaan. Osa asunnoista saa ranskalaisen parvekkeen.

Neliövuokra on nyt 6,64 euroa. Vuokra nousee remontin myötä 7,5-10 euroon neliömetriltä.

Peruskorjaus maksaa noin 12 miljoonaa euroa. Remontin neliöhinta 690 euroa per asuinneliömetri.

Janne Salmivaara -Aamulehti
tekijänä jusa-masa
#10468
Reilu peli on perseestä. Ne on hylännyt mun kuvani Tampelan Espankulmasta ja lapinniemen kylpylästä. Ohessa syy-->

Don\'t approve this. These drawings by Jusa-masa REALLY look like manipulated photos and/or graphics. I have to contact him. - LMich

Mitä mieltä te olette esimerkiksi espankulman suhteen?

laitan sen vielä oikein suurennoksena ettei jää epäselväksi. :D

Kuva
Avatar
tekijänä RV
#10470
Minusta tuo on erittäin hyvin tehty diagrammi. Sanoiko ne siellä, että se on liian todellisen näköinen? :?
Viimeksi muokannut RV, 12.02.07 19:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä jusa-masa
#10473
RV kirjoitti:Minusta tuo on erittäin hyvin tehty diagrammi. Sanoiko ne siellä, että se liian todellisen näköinen? :?
Mä manipuloitten kuvia nähtävästi. :D tuntuu vähän epätodelliselta. :(
Avatar
tekijänä grendy
#10474
Hmm... ja oot piirtänyt ton ihan nollasta pikseli pikseliltä kuitenkin?
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 151