Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Iso-Aleks
#55041
Darre kirjoitti:Italiasta puheen ollen, käsittääkseni talo, jossa on nykyään Denniksen pitseria on myöskin ajalta ennen paloa, ja vieläpä puusta tehty. Tämä pieni persoonallinen rakennus jää usein huomaamatta ihan alkuasukkaaltakin. Talon säästyminen on myös mielestäni suunnaton ihme. Olisiko herra Rafkin yksi syy siihen, että talo on edelleen pystyssä. Hän perusti pitseriansa tähän jo 70-luvulla. Tästä talosta olisi kiva saada lisätietoa jos joku tietää.
Löysin talosta kertovan Turun Sanomien artikkelin Potretteja, sammakonreisiä ja pitsaa.
Artikkelin mukaan talo on mitä ilmeisimmin rakennettu 1825, eli olisi siten yksi Turun palosta säästyneistä rakennuksista. Talossa kerrotaan toimineen mm. norjalaisen valokuvaajan ateljee, lukuisia kauppoja sekä viimeisimpänä ennen pitseriaa, maankuulu herkkukauppa Ingman&Hartman. Talon kerrotaan saaneen suuret näyteikkunat poikkeuksellisen aikaisin jo 1800-luvulla. Lisäksi siinä ei ollut lainkaan kellaritiloja, joten liiketila oli muista poiketen katutasossa.
Avatar
tekijänä Kantti
#55045
Iso-Aleks kirjoitti:Löysin talosta kertovan Turun Sanomien artikkelin Potretteja, sammakonreisiä ja pitsaa.
Artikkelin mukaan talo on mitä ilmeisimmin rakennettu 1825, eli olisi siten yksi Turun palosta säästyneistä rakennuksista. Talossa kerrotaan toimineen mm. norjalaisen valokuvaajan ateljee, lukuisia kauppoja sekä viimeisimpänä ennen pitseriaa, maankuulu herkkukauppa Ingman&Hartman. Talon kerrotaan saaneen suuret näyteikkunat poikkeuksellisen aikaisin jo 1800-luvulla. Lisäksi siinä ei ollut lainkaan kellaritiloja, joten liiketila oli muista poiketen katutasossa.
Valaiseva artikkeli! En muista lukeneeni.
Tämä kortteli säästyi onnekkaasti Turun palolta kuten tuosta kartasta ilmenee http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulka ... 1827.shtml ja kortteli on muutenkin säilynyt hienosti länsipuolen osuudelta.
Rafkinillakin näyttää olevan vahva tunneside omaan ravintolarakennukseensa joka on olennainen osa koko Dennsin pizzayrityksen julkikuvaa. Muutenkin Linnankatu on esimerkillisen vivahteikas, monipolvinen ja kiinnostava aina Tuomiokirkkosillasta asti ainakin Suomen Pankin entiseen konttoritaloon asti, juuri siksi että on verrattain hyvin säilynyt, ja rakennukset ovat erittäin hienoja ja persoonallisia yksilöitä.

Tämä on juuri sitä kaupunkinäkymää joka itseäni aina sävähdyttää iloisesti. http://tinyurl.com/cuc5y8j Ei monotonisia kiviseiniä ja yhtenäisiä räystäskorkeuksia vaan elävää vaihtelevaa katukuvaa!
tekijänä Darre
#55052
Kantti kirjoitti:Tämä on juuri sitä kaupunkinäkymää joka itseäni aina sävähdyttää iloisesti. http://tinyurl.com/cuc5y8j Ei monotonisia kiviseiniä ja yhtenäisiä räystäskorkeuksia vaan elävää vaihtelevaa katukuvaa!
Todellakin, olen samaa mieltä. Aivan loistava katunäkymä. Lisäksi pitää antaa erikoismaininta tälle Suomen pankin vastaiselle uudisrakennukselle (AS OY Elegant), joka antaa tiettyä toivoa sille, että myös modernia voidaan tyylikkäästi sijoittaa vanhan keskelle Turussa.
Kantti kirjoitti:Tämä kuuluu niihin harvoihin ruutukaava-alueen tontteihin jotka kaupunki itse omistaa ja jolle se voi osoittaa sopivaa käyttöä tarvitsematta tehdä lehmänkauppoja yksityisten kanssa.

Ei se autonraatoja tosin sisällä, pysäköinti siellä vaatii luvan ja Ursininkadulta pihalle johtava porttikin taitaa mennä yöksi kiinni. ;)
Heh, no juu. Muistelen itse asiassa tätä korttelia jo 80-luvulta kun olin vaahtosammuttimen kokoinen ja silloin paikalla oli sekava joukko erinäistä jätettä ja muuta siirtomaatavaraa. Onhan se toki puhdistunut siitä ajasta, mutta ei todellakaan missään tehokkaassa käytössä. Tiedä sitten montako vuosikymmentä kaupunki tarvitsee, että osaa päättää mitä arvokkaalle alueelle tekee. Joku kuitenkin mättää taas kerran.
Iso-Aleks kirjoitti:Löysin talosta kertovan Turun Sanomien artikkelin Potretteja, sammakonreisiä ja pitsaa.
On mennyt jostain syystä ohi koko artikkeli. Kiitokset. :)
Avatar
tekijänä Kantti
#55062
Darre kirjoitti:
Kantti kirjoitti:Tämä on juuri sitä kaupunkinäkymää joka itseäni aina sävähdyttää iloisesti. http://tinyurl.com/cuc5y8j Ei monotonisia kiviseiniä ja yhtenäisiä räystäskorkeuksia vaan elävää vaihtelevaa katukuvaa!
Todellakin, olen samaa mieltä. Aivan loistava katunäkymä. Lisäksi pitää antaa erikoismaininta tälle Suomen pankin vastaiselle uudisrakennukselle (AS OY Elegant), joka antaa tiettyä toivoa sille, että myös modernia voidaan tyylikkäästi sijoittaa vanhan keskelle Turussa.
Elegant kuuluu ilman muuta tähän Linnankadun ajalliseen jatkumoon tältä osin kuten uusi Pääkirjastorakennuskin. Entisen Suomen Pankin konttorirakennuksen ja Elegantin jälkeen Linnankadun taso satamaan päin mennessä onkin melkoisen vaihteleva.

Vaikea tosiaan sanoa koska kaupungilta löytyy äkillinen tarve keskusta-alueelle tehtävälle laaturakentamiselle. Jonkinlaista nopeaa, äkillistä tarvetta varten tätä Koulukadun ja Ursininkadun välillä olevaa Eerikinkadun tonttia ollaan pantattu.
tekijänä hmikko
#55073
Kantti kirjoitti: Vaikea tosiaan sanoa koska kaupungilta löytyy äkillinen tarve keskusta-alueelle tehtävälle laaturakentamiselle. Jonkinlaista nopeaa, äkillistä tarvetta varten tätä Koulukadun ja Ursininkadun välillä olevaa Eerikinkadun tonttia ollaan pantattu.
Se taisi olla jossain vaiheessa yksi ehdokas uuden musiikki- ja kongressitalon paikaksi, ainakin noin sivulauseen tasolla, ennen kuin suunnitelmat keskittyivät Hämähäkkitonttiin ja maan alle rakentamiseen. Tuohon tosiaan soisi jotain hienoa rakennettavan, samoin Koulun ja Kauppahallin väliselle tontille.
Avatar
tekijänä Kantti
#55076
hmikko kirjoitti:
Kantti kirjoitti: Vaikea tosiaan sanoa koska kaupungilta löytyy äkillinen tarve keskusta-alueelle tehtävälle laaturakentamiselle. Jonkinlaista nopeaa, äkillistä tarvetta varten tätä Koulukadun ja Ursininkadun välillä olevaa Eerikinkadun tonttia ollaan pantattu.
Se taisi olla jossain vaiheessa yksi ehdokas uuden musiikki- ja kongressitalon paikaksi, ainakin noin sivulauseen tasolla, ennen kuin suunnitelmat keskittyivät Hämähäkkitonttiin ja maan alle rakentamiseen. Tuohon tosiaan soisi jotain hienoa rakennettavan, samoin Koulun ja Kauppahallin väliselle tontille.
Saattaa olla että tätäkin tonttia joskus on väläytelty, se on kuitenkin aivan liian vaatimaton ja ympäristöltään suljettu uuden musiikki- ja kongressitalon statusta ajatellen. Hämähäkkitontti puolestaan olisi siihen kuin timantti sormukseen! Paikka todella hieno ja arvokas kulttuurilaitokselle, teatteritalokin naapurina. Ei taida aivan huomenissa kuitenkaan nousta ylipäänsä mihinkään...

Kauppahallin tontti on arvottomassa käytössä parkkipaikkana. Onneksi sinne muutamia vuosia sitten kaavailtu pallomainen elokuvateatterirakennus oli kuitenkin niin mahdoton ajatus ettei ehtinyt pitkään vanheta vaihtoehtojen joukossa. Tästä nyt saan varmaan noottia bitteriltä muiltakin ehkä, mutta haluaisin Eerikinkadun pysyvän tältä korttelinosuudelta edelleen samalla tavalla valoisana kuin se on nyt. Ei mitään korkeaa ja massiivista kadunvarteen tähän kohtaan! Please. ;)
Eerikinkatu Hansakorttelin osuudelta on muutenkin ihana aurinkoinen kadunpätkä nyt kun jalkakäytäväkin viime kesänä rempattiin ja levennettiin, eikä ole enää "Turulle tyypillistää rumaa betonilaattaa", kuten joku joskus kritisoi. :roll:
tekijänä hmikko
#55080
Kantti kirjoitti: Saattaa olla että tätäkin tonttia joskus on väläytelty, se on kuitenkin aivan liian vaatimaton ja ympäristöltään suljettu uuden musiikki- ja kongressitalon statusta ajatellen.
Itse taas ajattelen, että konserttisali keskellä tiuhaa ruutukaavaa olisi urbaani ratkaisu, joka nostaisi naapurien statusta. Tuo Ursininkadun kulma on vielä sen verran lähellä Kauppatoria ja kulttuurilaitoksia, että jalankulku niiden välillä on suht helppoa ja esim. ravitsemusliikkeitä on matkan varrella. Niitä voisi tulla lisää ja taso nousta. Tietysti nykyinenkin Konserttitalo on ruutukaavan keskellä ja kadussa kiinni, mutta ympäristö on muuten jalankulkijalle epämiellyttävä ja rakennus itse vähän ankea.

Hämähäkkitontilla on avoimet näkymät joelle, mutta liikenteellisesti paikka on ainakin yhtä ahdas kuin Ursininkadun kulma. Suunnitelmissa kongressikeskuksen monisaliset tilat olivat sitten niin massiiviset, että suurin osa niistä oli sijoitettu kallion sisään. Se tuntuu minusta aina hieman pöljältä Turun kaltaisessa paikassa, jossa tilaa luulisi olevan pinnalla riittämiin. Sama tuntemus tulee Helsingin Musiikkitalon maanalaisten salien kanssa.

Itse asiassa Kauppahallin viereinen tontti, jolle soviteltiin sitä ufon näköistä elokuvateatteria, olisi myös aika hieno paikka konserttisalille. Itseäni ei iso ja korkea rakennus siinä kohtaa haittaisi yhtään, mutta tontille ei ehkä mahtuisi kuin yksi konserttisali, ja senkin kanssa voisi tulla leveyssuunnassa tiukkaa (miten leveä on Lahden Sibeliustalon sali?). Kongressikeskuksen gryndaajat halunnevat monta erikokoista salia ja paljon parkkipaikkoja.
tekijänä bitterfly
#55093
Kantti kirjoitti: Tästä nyt saan varmaan noottia bitteriltä muiltakin ehkä, mutta haluaisin Eerikinkadun pysyvän tältä korttelinosuudelta edelleen samalla tavalla valoisana kuin se on nyt. Ei mitään korkeaa ja massiivista kadunvarteen tähän kohtaan! Please. ;)
Eerikinkatu Hansakorttelin osuudelta on muutenkin ihana aurinkoinen kadunpätkä nyt kun jalkakäytäväkin viime kesänä rempattiin ja levennettiin, eikä ole enää "Turulle tyypillistää rumaa betonilaattaa", kuten joku joskus kritisoi. :roll:
Riippuu vähän kuinka matalaa alueelle halajat? Jos sen pitää olla vajan kokoinen yksikerroksinen, niin vaikea olla kanssasi samaa mieltä? Jos taas Antintalon korkuisesta johonkin neljäkerroksiseen ja se laadukkaasti toteutettuna, sillä tavalla että lopputulos ei kalpene Antintalon rinnalla, vaan on mielenkiitoista liiketilarakentamista, niin en pistä vastaan.

Katujen laatoilla on sama vaikutus kaupunkiin kuin hienolla puvulla mieheen, toki en kiellä että Turku vastaa luonteeltaan nykyään lähinnä sellaista hieman lihavoitunutta tuulipukusankaria, joten ehkä tuo lähiöiden peruslaatta sopii tänne.
tekijänä Darre
#55484
Löysin tuolla kaupungin sivuja kahlatessa tilaston keskustan (eli kaupunginosat I-IX) talojen ikärakenteesta. Jos tämä on postattu tänne aiemmin, niin pahoittelut. Nopeasti kun tuosta laskee, niin Turun keskusta-alueella on ainakin 821 yli 100-vuotiasta rakennusta. Mielenkiintoista on myös, että vuosien 1891-1910 väliltä on _säilynyt_ lähes yhtä monta rakennusta kuin 1951-1970 on rakennettu (toki jälkimäiseltäkin ajalta rakennettuja on purettu pienessä määrin). Herää vain huomio, että aikamoinen rakennusvolyymi Turussa on ollut 100 vuotta sitten verrattuna tähän 50-70-lukujen "rakentamisen aikaan". Tuossa muuten näkyy myös hyvin Turun 70-90-luvun taantuminen ja imagon tuho. Grynderit ampuivat itseään jalkaan.

1827 ja aikaisemmin (95 kpl)
1828 - 1850 (87 kpl)
1851 - 1870 (30 kpl)
1871 - 1890 (163 kpl)
1891 - 1910 (541 kpl)
1911 - 1930 (346 kpl)
1931 - 1950 (414 kpl)
1951 - 1970 (584 kpl)
1971 - 1990 (180 kpl)
1991 - 2008 (178 kpl)

Lähde: Turun elävä keskusta -hanke http://www.turku.fi/Public/default.aspx?contentid=86496
Suora linkki (PDF): http://bit.ly/14vQauK
Avatar
tekijänä Kantti
#55516
Lukiessani Aamusettiä, teki mieli alkaa laulamaan! Niin hyvältä tuntui lukea juttu Kaskenkatu 3:ssa avattavasta uudenlaisella asenteella toimivasta kirpputorista.

Kaskenkatu 3:n kaunis puutalo on vuodelta 1920, 7 vuoden kuluttua 100 vuotias. Rakennus on ollut tyhjillään 5 vuotta, tänä aikana sille ei ole tehty mitään kunnostustoimenpiteitä vaan normaalin käytännön mukaisesti se on nököttänyt paikallaaan hiljaa rappeutuen. Onneksi talon kivijalassa on ollut katkeamatta toimintaa.
Kuva
Vuodelta 2009 juhannusaattoiltana näpätty kuva talosta.

Rakennuksessa on säilynyt pari Turun Kaakelitehtaan kakluunia. Hienoja!
Kuva

Kuva
Pakko mennä katsomaan kirpparia ihan jo uteliaisuudesta! Kuvat on skannattu Helena Soiri-Snellmanin kirjasta, Turun kaakelin kakluunit

http://asunnot.oikotie.fi/talo/170366/k ... tu-3-turku
Avatar
tekijänä Kantti
#55698
Turkulaisessa oli artikkeli jossa kerrottiin kaupunkitutkimuspäivistä Turussa 25.-26. huhtikuuta, eli tänään ja huomenna
Kaupunkitutkimuspäivät keräävät Turkuun 25.-26. huhtikuuta reilut 170 asiaan vihkiytynyttä ympäri Suomea. Mukana on edustajia eri tieteenaloilta, Turun ja Helsingin kaupungeista sekä yrityksistä. Päivien pääluennoitsijoina toimivat Ann Markusen (Minnesotan yliopisto), Håkan Forsell (Tukholman yliopisto) ja Harri Andersson (Turun yliopisto).

– Teemana tänä vuonna on arvostusten vaikutus kaupunkikehitykseen. Päivillä käsitellään muun muassa brändäystä, visiointia, kansalaislähtöistä kaupunkikehitystä ja yliopistojen yhteyttä kaupunkiin, kertoo Turun yliopiston tutkimusjohtaja Sampo Ruoppila.
Kaupunkipolitiikassa luotetaan suorien investointien lisäksi yhä enemmän symbolisiin merkityksiin, brändeihin ja visioihin kansainvälisen kaupunkikilpailun välineinä. Alueiden arvottamisen ketju on kaupunkien taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kehittämisen ydintä. Alueiden arvostukset muuttuvat ajassa: jotkut alueet taantuvat, jotkut löydetään ja arvotetaan uudelleen uusien käyttäjien tai kehittämissuunnitelmien ansiosta. Myös tätä kehityskulkua valotetaan Kaupunkitutkimuspäivillä.

Kaupunkitutkimuksen merkitys on kasvanut viime vuosikymmeninä myös Suomessa, ja ainetta voi opiskella myös Turun yliopistossa. Myös Turun kaupunki on mukana kaupunkitutkimuksen kehittämisessä.
– Turussa on käynnistynyt oma kaupunkitutkimuksen ohjelma vuonna 2009. Siinä Turun yliopisto, Åbo Akademi ja Turun kaupunki tekevät yhteistyötä kaupunkitutkimuksen edistämiseksi, Ruoppila kertoo.

Kaupunkitutkimusta Turussa

Kaupunkitutkimus on monitieteinen tutkimusala, jossa tutkitaan kaupunkien fyysisten tilojen ja sosiaalisten rakenteiden muutoksia, kaupunkitilojen merkityksiä sekä kaupunkikehitykseen vaikuttavia tekijöitä ja toimenpiteitä.

Kaupunkitutkimusta tehdään useassa Turun yliopiston tiedekunnassa ja laitoksessa. Kaupunkitutkimuksesta voi suorittaa 25–35 opintopisteen arvoisen opintokokonaisuuden.

Turun kaupunki, Turun yliopisto ja Åbo Akademi tekevät yhteistyötä kaupunkikehitystä koskevan tutkimuksen edistämisessä ja hyödyntämisessä. Kaupunki ja yliopistot ovat yhdessä laatineet Turun kaupunkitutkimusohjelman.
http://www.turkulainen.fi/artikkeli/234 ... at-turkuun

Olisi kiinnostavaa tietää päädytäänkö näillä kaupunkitutkimuspäivillä johonkin johtopäätökseen ja jos, niin mihin? Yleensäkin olisi hauska tietää tarkemminkin millaiset asiat ovat herättäneet eniten keskustelua.
Avatar
tekijänä Kantti
#55701
hmikko kirjoitti:Itse asiassa Kauppahallin viereinen tontti, jolle soviteltiin sitä ufon näköistä elokuvateatteria, olisi myös aika hieno paikka konserttisalille. Itseäni ei iso ja korkea rakennus siinä kohtaa haittaisi yhtään, mutta tontille ei ehkä mahtuisi kuin yksi konserttisali, ja senkin kanssa voisi tulla leveyssuunnassa tiukkaa (miten leveä on Lahden Sibeliustalon sali?). Kongressikeskuksen gryndaajat halunnevat monta erikokoista salia ja paljon parkkipaikkoja.
Turkuun haviteltu konsertti ja kongressikeskus ei mahtuisi Kauppahallin tontille, muutenkin sen luonteinen erikoisrakennus ja taideteos vaatisi ympärilleen tilaa näkyä, loistaa ja erottua ympäristöstään. Keskustan kenkälusikkatonteille sitä on vaikea sovittaa arvokkaasti sekalaisen rakennuskannan keskelle.

Nykyinen tilanne Eerikinkadulta nähtynä
Kuva
Hospoda! :) Vanha matala ja raihnainen liikerakennus on jo hintansa tienannut, rakennuksen mataluuden ansiosta katutila oikeastaan koko Aurakatu - Kristiinankatu -osuudella leimautuu valoisaksi ja viihtyisän intiimiksi joka sopii katuterassikäyttöön erinomaisesti - kesäaikana. Kun Kauppahallin pihatontille joskus jotakin rakennetaan, toivon että katu pysyy edelleen valoisana kuten nyt. Uskonkin että Kauppahalli määrittelee aika paljon tulevan rakennelman korkeutta, ei siihen toista KOP-kolmiota voi tehdä
tekijänä hmikko
#55704
Kantti kirjoitti: sen luonteinen erikoisrakennus ja taideteos vaatisi ympärilleen tilaa näkyä, loistaa ja erottua ympäristöstään. Keskustan kenkälusikkatonteille sitä on vaikea sovittaa arvokkaasti sekalaisen rakennuskannan keskelle.
Olen tästä eri mieltä. Suomessa on tietysti totuttu tekemään isoista julkisista taidelaitoksista irtonaisia monumentteja jonkunlaiselle viherkentälle tai veden rannalle, tilaa kun on. Tämän ei mielestäni tarvitse kuitenkaan olla mikään luonnonlaki. Maailmalla on merkittäviä teattereita ja konserttitaloja hyvinkin tiiviissä ympäristössä, ja ne voivat luoda hienoa katu- ja kaupunkitilaa. Turun kauppahallin naapuritontti tosin voi olla konserttitalolle aivan yksinkertaisesti liian pieni, talon mittasuhteet kun sanelee jo akustiikkakin.

Nykyisen konserttitalon paikkahan olisi muuten aivan mainio, ellei oven edestä menisi niin kova autoliikenne ja ellei jalkakäytävä olisi minimaalisen kapea. Vanhaa taloa ei tietysti myöskään saa purettua mitenkään, kun se on lajissaan Suomen ensimmäinen ja arkkitehtonistakin arvoa sillä on. Pidän sen arkkitehtuurista itsekin, mutta talo on jonkunlaisen pula-ajan tuote ja myös näyttää siltä.
Avatar
tekijänä suberb
#56075
Äitini kävi kuumailmapallolennolla Turun yllä ja sai tilaisuuden ottaa upeita kuvia vähän harvinaisemmasta näkökulmasta! Oli varmasti unohtumaton reissu, pitää itsekkin kokeilla vielä joskus.

Kuva
Itäranta ja Majakkaranta

Kuva
Martti

Kuva
Keskusta

Kuva
Keskustaa ja Puolalanpuisto

Kuva
Portsa

http://s1151.photobucket.com/user/sub3r ... sort=3&o=4
Pohjola

Kuva
Urbaania kaupunkia, huomatkaa Puutarhakadun kolossit :)
  • 1
  • 30
  • 31
  • 32
  • 33
  • 34
  • 47