Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä hmikko
#74282
^ Paattinen on kauniisti sanottuna hevon kuusessa, pieni pläntti ilman palveluja. Tarttis olla kyky ja usko siihen, että luodaan uusi, haluttava urbaani paikka suht lähelle keskustaa. Siis niin, että haluttavuus ei perustu mereen, koska rantaa nyt ei ole kätevässä paikassa Turun rajojen sisällä, vaan siihen, että rakennetaan hyvää ja kivaa kaupunkia. Tätä ei tietysti ole tapahtunut koko maassa vanhojen keskustojen laajentamista lukuunottamatta, eikä mainittua kykyä ja uskoa ainakaan Turussa ole. Ajattelen siis jotain Helsingin Herttoniemenrannan kaltaista, mutta vertailu tietysti ontuu, kun Herttoniemenranta juurikin on merenrantapaikka. Turussa olisi jossain vaihtoehtoisessa todellisuudessa voitu ottaa esim. Länsikeskuksen kehittämiseen aivan erilainen ote, eikä tehdä parkkipaikkahelvettiä (jonka ympärillä on muuten peltoa). Eniveis, tiheyksien ja tehojen puolesta Turku on tyhjää täynnä, vaikka Paattisen jättäisin laskuista poiskin. Väitän, että ongelma on poliittisen tahdon ja näköalojen puute, ja tietysti hyväksytty normisto osaltaan.
Avatar
tekijänä Kantti
#74283
Katsoisin toiveikkasti Linnakaupungin kokonaisuutta. Siinä on juuri sitä mitä pitääkin! Kasvua välittömästi kaupungin reunasta ulos, kiinnostavaa arkkitehtuuria(?), ja ydinkeskustan läheisyyttä juuri ruutukaava-alueen vieressä. Linnanfältti, Harppuunakortteli, Herttuankulma ja Vaasanpuisto. Rantakin on ihan vieressä. Edellytyksiä olisi hyvään ja tiiviiseen. Paljon riippuu Turun talouden kehityksestä joka nyt on menossa selvästi vakaampaan suuntaan telakan tilanteen stabiloiduttua uuden omistajan myötä.

Tulevaisuusoptimismiin on omasta mielestä täydet syyt! Kuitenkin, Turku on keskustansa kohdalta vain 10 km leveä, se ei muutu näillä näkymin ihan hetkeen, mikä kaupunki on samalla tavalla kanjonissa?
Avatar
tekijänä Ukilainen
#74336
Uusimmassa Kulmakunnassa vihjattiin, että Nummen kirjaston tilalle kaavailtaisiin asuinrakentamista. Paikalle saisi varmaan parikin kerrostaloa, jos viereinen 50-luvun Itäisen Vaasantien kaavavaraus vihdoin häivytettäisiin pois.
Avatar
tekijänä Kantti
#74340
Ukilainen kirjoitti:Uusimmassa Kulmakunnassa vihjattiin, että Nummen kirjaston tilalle kaavailtaisiin asuinrakentamista. Paikalle saisi varmaan parikin kerrostaloa, jos viereinen 50-luvun Itäisen Vaasantien kaavavaraus vihdoin häivytettäisiin pois.
Uudisrakennusalueena tämä olisi juuri oikeanlaista kaupungin laajenemista!

Tuossa on Turun alue, kapeaa isännänviiriähän se muistuttaa erehdyttävästi.
Kuva
Keskustan kohdalla, ruskeasta numero seitsemästä Raision rajalta vihreään numeroon neljä, Kaarinan rajalle, on lähes tarkalleen 10 kilometriä linnuntietä. Ei Suomessa minkään muun kaupungin ydinkeskusta ole samanlaisessa loukussa!
Avatar
tekijänä Urbaani
#74341
Mistäköhän muuten johtuu, että kuntaliitokset ovat Turun suunnalla kangerrelleet, vaikka Ouluun verrattuna?
tekijänä Enkoo
#74344
Vieruskunnat tykkäävät tilanteesta, jossa esim. Ruskolla asuvat työikäiset käyvät Turussa töissä ja maksavat kunnallisveronsa Ruskolle, ei suur-Turulle. Ei varmasti täysin tyhjentävä vastaus, mutta näyttelee isoa osaa tässä pelissä.
tekijänä Darre
#74357
Tande kirjoitti:Mistäköhän muuten johtuu, että kuntaliitokset ovat Turun suunnalla kangerrelleet, vaikka Ouluun verrattuna?
Tähän ei varmaan löydy mitään yhtä selkeää syytä, mutta varmasti ympäryskunnissa mielletään Turun päätöksenteko riitaisena, hitaana ja jopa epädemokraatisena heidän näkökulmastaan. Tähän kun ynnää 1900-luvun lopun sekoilut ja skandaalit kuntapolitiikassa, niin eihän se tietenkään välittömästi anna mitään esimerkillistä kuvaa mukavasta emokunnasta. Lisäksi osa ympäryskunnista on satoja vuosia vanhoja ja heillä on se kirkonpitäjäidentiteetti kaiketi vahvasti esillä edelleen. Ja eihän tämä kuntaliitospuuhailu ole ollut helppoa muuallakaan, joten olettaisin, että nämä samat lähtökohdat ja vastakkainasettelut eivät ole tyypillisiä pelkästään Turun seudulla. Oulu on ollut aikamoinen poikkeus suomalaisessa kuntakentässä.

Viimeinen kuntaliitos nähtiin muuten 1973, jolloin Paattinen liittyi/liitettiin Turkuun.
Avatar
tekijänä Kantti
#74361
.
Viimeksi muokannut Kantti, 17.10.18 21:05. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä Luukie
#74377
Kirsikkapuiden ohella yksi ihan mielenkiintoinen projekti Turussa on Raunistulan uudet talot mitkä täydentävät keskusta-aluetta mukavasti. Tämä siis lähellä Logomon viereen nousevaa Fabriikkia.

Kuva

Sori jos tämä linkki jo täällä käynyt: http://www.turku.fi/Public/default.aspx ... deid=11977
Kiinanmyllynmäellä ja Savitehtaankadulla sijaitsevat sairaala-alueet yhdistetään moottoritien ja rautatien yli rakennettavalla kannella. Sen päälle sijoitetaan käytöstä poistuvan U-sairaalan korvaava T3 sairaala. Lääketieteellisen tiedekunnan tilat laajenevat Medisiina D-hankkeena
tekijänä Luukie
#74461
http://www.ts.fi/uutiset/turun+seutu/76 ... oteuttajaa

Turku etsii jotakuta toimijaa, joka lähtisi muuttamaan kaupungin sydämessä sijaitsevaa Fortuna-korttelia kaupalliseksi designkeskukseksi. Vuosikausia valmisteltu korttelin uusi asemakaava läpäisi valtuuston maanantaina.

Maanantaina hyväksytty kaavaesitys suojelee 15 rakennusta. Vanhaa rakennuskantaa täydennetään 3 400 kerrosalaneliön täydennysrakentamisella.

Merkittävin uudisrakennus on Linnankadulla sijaitsevan ns. konsulintalon sekä Aurakadulla sijaitsevan kaupungintalon siipirakennuksen väliin tuleva 2,5–5-kerroksinen talo. L-kirjaimen muotoiseen rakennukseen tulisi liikkeitä, toimistoja ja kokoontumistiloja mutta ei asunto
Avatar
tekijänä Kantti
#74649
Eilisessä Turun Sanomissa kerrottiin Mayerin Turun Telakan tulevista investoinneista erittäin kiinnostavaan sävyyn.
Telakka valmistautuu uuteen nousuun

Turun telakalla on edessään mielenkiintoinen kesä.
– Jos kaikki optiot ja esisopimukset toteutuvat, alkaa telakalla suurien muutosten ja investointien toteuttaminen, kertoo telakan omistaja ja Meyer Turku Oy:n toimitusjohtaja, saksalainen Jan Meyer.

Meyerin mukaan telakalle on suunniteltu muun muassa rakennusaltaan pidennystä. Nykyistä kuiva-allasta jatkettaisiin niin, että siihen mahtuisi kaksi risteilijää peräkkäin. Käytännössä altaan koko siis kaksinkertaistuisi.
– Se on käytännössä täysin mahdollista, kalliota jouduttaisiin räjäyttämään pois ja tottakai se olisi hyvin kallis investointi, mutta tutkimme parhaillamme sitä mahdollisuutta, sanoo Meyer.

Myös lukuisia muita muutos- ja investointisuunnitelmia riittää. Kaikki on kuitenkin kiinni siitä, miten telakan tilauskirja täyttyy.

Vielä toukokuun aikana pitäisi tulla varmuus siitä, tilaako TUI Cruises telakalta kaksi alusta, eli varmistuvatko Mein Schiff 7 ja 8 optiot. Perinteisesti TUI Cruises on myös tilatessaan ilmoittanut seuraavista optioista.
– Varustamo Carnivalin esisopimusten pitäisi myöskin vahvistua jo kesän aikana.

Myös Carnival on kertonut, että esisopimusten lisäksi tilauskirjaan saattaa tulla optiolaivoja, eli käytännössä seuraaville aluksille varataan telakalta rakennuspaikka eli slotti.
http://www.ts.fi/uutiset/talous/771130/ ... en+nousuun

Mikäli nämä ajatellut investoinnit toteutuisivat, panostus olisi iso! Telakka-allas on nykymitoiltaan noin 370m pitkä ja 80m leveä. Kahden Oasis-luokan alukset peräkkäin ja altaan pituus olisi sama, kuin Aurajoessa Myllysillan ja Auransillan välinen matka. Tai matka keskeltä Auransiltaa kauppatorin ohitse Aurakatua pitkin Taidemuseon ovelle Puolalanmäellä!

Nykyisestä, vanhasta 600 tonnin pukkinosturista voimat myös loppuvat suurimpien lohkojen nostoissa, ja niitä joudutaan tämän vuoksi nostamaan pienempinä osina. Uuden nosturin hankinta on harkittavana. Harkittavana on myös koko rakennusaltaan kattavan rakennuksen teko, jossa laivat voisi tehdä säältä suojassa kuten Mayer Verftin Papenburgin telakalla. Ratkaisuja ei vielä voida tehdä johtuen tilaustilanteesta, ja halutaanko rakennus-allasta pidentää kahden jättiristeilijän saman aikaisen peräkkäin rakentamisen mahdollistamiseksi. Tai halutaanko tehdä rakennus laivojen tekemiseksi sisällä. Jos halutaan tehdä altaan kattava rakennus, se puolestaan ratkaisee millainen nosturi tarvitaan. Merkitsevää on esisopimusten ja rakennusoptioiden toteutuminen.

Kaikenkaikkiaan telakkatilanne näyttää Turussa pitkästä aikaa erittäin valoisalta ja varmalla pohjalla olevalta. Tämän Turun Sanomien uutisen innoittamana kävinkin kuvaamassa uuden omistajan logon pukkinosturin yläpalkissa.

Tuntuu todella hyvältä nähdä nykyisen omistajan nimi tuolla ylhäällä, entisen pelipaperiomistajan merkin sijaan! Mikäli allasta pidennettäisiin, yltäisi se aivan kuvan alareunaan asti. Rakennusten välissä näkyy tekeillä olevat suurlohkot, jotka tuosta nostetaan rakenteilla oleviin laivoihin lohkojen valmistuttua.
Kuva
tekijänä hmikko
#74650
^ Kuvassa omaan silmääni jännästi vähän epätodellinen pienoismallin tunnelma, kun mittakaava ei juuri hahmotu. Ainoastaan maan pinnalla olevat kontit toimivat mittatikkuina.
Avatar
tekijänä Kantti
#74656
hmikko kirjoitti:^ Kuvassa omaan silmääni jännästi vähän epätodellinen pienoismallin tunnelma, kun mittakaava ei juuri hahmotu. Ainoastaan maan pinnalla olevat kontit toimivat mittatikkuina.
Mittasuhteet tosiaan jää suuruuden vuoksi tajuamatta. Pukkinosturi on noin 100m korkea, sen yläpalkin korkeus on 10m. Pituus päästä päähän on luokkaa 170m.

Tein tuosta kuvasta parin kohdan kroppauksella ehkä havainnollisemman kollaasikuvan, jossa alakulmassa on normaali käyntiovi ja polkupyöriä katoksen alla, sekä oikeassa reunassa pukkinosturin ohjaamosta, nosturin vasemman jalkahaaran kiilassa.
Kuva
Isompi kuva. http://s6.postimg.cc/upsgun6bl/Pernon_p ... v_2015.jpg
tekijänä Luukie
#74669
Joo unohtui kuvatekstit tyystin ja sama kuva tuli kahteen kertaan. Eli Ursininkadulle noussut viikon? sisään nosturi. Ja viimeinen Kiinanmyllynkadulta niinkuin Kantti jo sanoikin. Mukavan massiivisen näköinen rakennus näyttää tulevan.

Kuva

Kuva

Kuva
Viimeksi muokannut Luukie, 19.05.15 15:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
  • 1
  • 181
  • 182
  • 183
  • 184
  • 185
  • 286