Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä RV
#69084
Noh, kaikki nuo kuitenkin toteutunevat.
tekijänä Kivenhakkaaja
#69129
jenu kirjoitti:Mainiota että rakentavat Alberga Business korttelin loppuun!
Vielä eivät ihan pääse loppuun saakka. Nyt näyttää olevan kyseessä neljäs talo viidestä, joten jonkin verran jää vielä Albergan ja Lujan talojen väliin tyhjää. Ei muuten tule olemaan kovinkaan mukava paikka tuo viimeisen talon rakentaminen. Yhdellä suunnalla toimistotalo, toisella parkkitalo, kolmannella kehä ykkönen ja neljännellä tuo käytössä oleva parkkipaikka.

Puustellinmäen kaavaselostuksesta: "korttelissa 51071 muutetaan rakennuksen kerroslukuja siten, että Ruutikujan puolella kerrosten määrää vähennetään yhdellä ja Mestarinkadun puolella lisätään yhdellä. Tällöin Mestarinkadun puoleisten asuinkerrostalojen kerrosluku on 9 ja Ruutikadun puoleisten 6.Ylimmän kerroksen arkkitehtuurin tulee muodostaa kaukomaisemassa erottuva aihe ja julkisivussa on korostettava vertikaalisuutta eri materiaalein, väreillä sekä aukotuksilla."

Harvinaista, että jo valmiiksi korkeampia taloja korotetaan ja matalampia madalletaan. Yleensä menee toisin päin, tai vähintään niin, että korkeita madalletaan. Ja odotamme innolla tätä ylimmän kerroksen kaukoamaisemassa erottuvaa arkkitehtuuria ja rakennuksen julkisivun korostettua vertikaalisuutta.
tekijänä zeizei
#69131
Sinänsä harvinaista, mutta lähtökohtahan oli 15-kerroksiset talot. Joten siitä ollaan tultu hyvin alas.
Avatar
tekijänä Urbaani
#69132
zeizei kirjoitti:Sinänsä harvinaista, mutta lähtökohtahan oli 15-kerroksiset talot. Joten siitä ollaan tultu hyvin alas.
Tornitalot olisivat sopineet tuonne hyvin.
Avatar
tekijänä RV
#69133
TANDE kirjoitti:
zeizei kirjoitti:Sinänsä harvinaista, mutta lähtökohtahan oli 15-kerroksiset talot. Joten siitä ollaan tultu hyvin alas.
Tornitalot olisivat sopineet tuonne hyvin.
Mihinkäs kerroslukuun nyt sitten päästäneen? Ihme, ettei tuolla 15 kerrosta saanut läpi!
Avatar
tekijänä Janne_H
#69138
arkkinikkari kirjoitti:
Kivenhakkaaja kirjoitti:"Ylimmän kerroksen arkkitehtuurin tulee muodostaa kaukomaisemassa erottuva aihe"
Periskooppia tiedossa!
Ei voi tietenkään edellyttää että kaikki palstalaiset lukisi ketjun kaikkia sivuja, mutta parin sivun takaa löytyy kuvat:

Kuva

Kuva

Kuva

Eli näissä toisissa lähtee kerros ja toisiin tulee. Eiköhän se erottuva ylin kerros tarkoita sisään vedettyä terassimmaista massaa. Ei noin mataliin kukaa tee periskooppeja.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#69143
No joo, voihan tuon kaavamääräyksen toteuttaa muullakin tavalla kuin periskoopeilla. Pointti oli lähinnä se, että periskooppien takaa löytyy yleensä juurikin tuonkaltaisia kaavamääräyksiä.

Sinänsä itse kyseenalaistan tuollaiset kattohuoneistot. Tarkoitus on kai tuottaa vaikutelma jälkikäteen lisätyistä ullakkohuoneistoista ja siis ajallisesta kerroksellisuudesta täysin uusille asuinalueille, mutta yleensä ovat enemmän tai vähemmän väkisin toteutettuja. Mutta voisikohan kaavassa määrätä tekemään katolle ja rakenteisiin laajentamisvaraus tulevaisuutta (40-50 vuotta) varten, jolloin esimerkiksi peruskorjausvaiheessa oleviin rakennuksiin voisi helposti ja edullisesti rakentaa lisää massaa ja kustantaa sillä remontteja? Samalla tällainen tiivistysvara voisi tuoda vanhoille asuinalueille piristysruiskeena uusia asukkaita väkitiheyden käännyttyä luontaiseen laskuun. Ja jos se olisi valmiiksi kaavassa, ei lisärakentamisesta voisi enää toteutuksen tullessa ajankohtaiseksi valittaakaan.
Avatar
tekijänä RV
#69221
Janne_H kirjoitti:
arkkinikkari kirjoitti:
Kivenhakkaaja kirjoitti:"Ylimmän kerroksen arkkitehtuurin tulee muodostaa kaukomaisemassa erottuva aihe"
Periskooppia tiedossa!
Ei voi tietenkään edellyttää että kaikki palstalaiset lukisi ketjun kaikkia sivuja, mutta parin sivun takaa löytyy kuvat:

Kuva

Kuva

Kuva

Eli näissä toisissa lähtee kerros ja toisiin tulee. Eiköhän se erottuva ylin kerros tarkoita sisään vedettyä terassimmaista massaa. Ei noin mataliin kukaa tee periskooppeja.

No enpä näe edes 12-kerroksista mistään sivujen takaisista havainnekuvista... Mikä tullee siis olemaan kerroskorkeus? :?
tekijänä zeizei
#69460
Taitaa tulla lähivuosina taas seurattavaa Leppävaaraan:
Espoo.fi kirjoitti:Leppävaaran pohjoisosaan suunnitteilla korkeatasoinen keskusta

Leppävaaran pohjoispuolelle suunnitellaan tehokasta, toiminnallisesti monipuolista ja kaupunkikuvallisesti korkeatasoista keskustaa. Suunnittelualue sijaitsee radan pohjoispuolella Turuntien ja Lintuvaarantien risteysalueen molemmin puolin.

Pohjois-Leppävaaran suunnittelun tavoitteena on laajentaa ja tasapainottaa radan eteläpuoleisen kaupallisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittävän keskittymän vaikutusaluetta myös radan pohjoispuolelle.

Alueelle A Lintuvaarantien länsipuolelle Lemminkäinen suunnittelee tiiviin, kaupunkimaisen asuinkorttelin suojaisan sisäpihan ympärille. Jalankulkuympäristö suunnitellaan huolitellun kaupunkimaiseksi ja katutasoon tutkitaan liiketiloja. Pysäköinti suunnitellaan maanalaiseksi tai kannen alle.

Lintuvaarantien itäpuolella sijaitseva alue B jakautuu kolmen toimijan kesken. Skanska Talonrakennus, Skanska CDF ja Scandic Hotels suunnittelevat liike-, palvelu- ja hotellikorttelin. Kortteliin suunnitellaan liiketiloja kävelyalueiden varteen ja tutkitaan korkeatasoista, kaupunkimaista aukiota hotellin saattoliikenteelle. Hotellin lisäksi tutkitaan toimisto- tai asuintornin sijoittamista kortteliin. Suunnitelmassa toivotaan otettavan kantaa rajausta laajemman ympäristön suunnitteluun, muun muassa kauppakeskus Gallerian ympäristöön.

Tarkoituksena on, että Lintuvaarantieltä suunnitellaan pitkä pohjois-eteläsuuntainen näkymäakseli Selloon saakka, keskustan tornisommitelmaa täydennetään hallitusti, kävelykeskustaa laajennetaan ja Läkkitorilta suunnitellaan sujuva jalankulku Metropolian ja Omnian kampuksille ja urheilupuistoon.

http://www.espoo.fi/fi-FI/Leppavaaran_p ... 2853985%29
Espoo.fi kirjoitti:Vermoon on tulossa 5 000 asukaan luonnonläheinen kerrostaloalue

Vermon alueelle Leppävaaraan on tulossa kerrostaloasumista 5 100 asukkaalle. Suunnitteilla oleva asemakaava mahdollistaa tiiviin asuinkerrostaloalueen, koulun, päiväkodin, kaupan palvelujen, ratsastuskeskuksen ja puistojen sekä Vermontien rakentaminen keskeiselle alueelle hyvien liikenneyhteyksien viereen.

Uuden kaava-alueen pinta-ala on 32 hehtaaria ja kokonaisrakennusoikeus noin 250 000 kerrosneliömetriä. Alueelle tulee kolme suurkorttelia, joita yhdistävät virkistysalueet ja kadut. Korkeimmista kerrostaloista tulee 16-kerroksisia ja matalimmista nelikerroksisia. Alueella sijaitsevat Siemensin vanhat tehdasrakennukset puretaan.

http://www.espoo.fi/fi-FI/Vermoon_on_tu ... 2853444%29
Avatar
tekijänä MindW
#69461
Vermon alueen havainnekuva:
Kuva
Olen hämmentynyt. Parkkikenttiä ja pistetaloja. Aitoon lähiötyyliin ulkosyöttöinen liikenne, mikä estää tehokkaan joukkoliikenteen. Miksei eteläisen Leppävaaran tyyliä ole jatkettu täällä?
Viimeksi muokannut MindW, 05.09.14 13:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä Clepe
#69465
Purkki^ kirjoitti:Tuo on kyllä järkyttävä... Ei voi tajuta miten vikkaan aseman lähelle rakennetaan noin väljää.
Mutku se on "luonnonläheinen"... Niin tosiaan, tämä on suht lähellä kahta lähijuna-asemaa ja tulevaisuudessa myös raidejokerin varressa. Jos tohon rakennettaisiin kunnolla voitaisiin oikeastaan Mäkkylän asemaa siirtää Perkkaantien kohdalle
  • 1
  • 41
  • 42
  • 43
  • 44
  • 45
  • 54